lauantai 8. heinäkuuta 2017

Kesälukumaraton 2 (päättynyt)

  
Lukumaraton pinostani löytyy tälläkin kertaa sarjakuvaa ja YA-romaaneja. Lisään tänne blogiin, Instagramiin ja Twitteriin kuvia sitä mukaan, kun tartun uuteen kirjaan. Ensimmäisenä klo 20:00 aloittelen kevyesti Julien Neelin Mimu - Päiväkirjaelämää -sarjakuvalla. 
     
    
Klo 21:00 48 sivua luettu. Mimu oli hauska 13-vuotias hahmo, joka seikkailee myös parissa muussakin albumissa (täytyykin laittaa samantien varaukseen). Seuraavaksi tartun Anne Leinosen Kirjanoitaan.


Klo 5:00 274 sivua luettu. Kirjanoita oli ihan kiva teos, joka ei kuitenkaan jääne mieleen vuoden parhaana lukukokemuksena. Torkahdin myös lukukokemuksen aikana pariksi tunniksi, hups! Parasta antia ovat useat kirjallisuusviittaukset ja kirjarakkaus. Oli hupaisaa, kun teoksessa mainittiin Tarina vailla loppua, josta juuri bloggasin. Teoksesta tulee paikoin vahvasti mieleen kimppaluettavana oleva Carlos Ruiz Zafónin Tuulen varjo. Nyt nukkumaan, maraton jatkuu aamulla.


Klo 16:30 Aloitin vielä ennen nukkumaan menoa Anu Holopaisen Molemmin jaloin, josta olen nyt lukenut 52 sivua. Nyt ruokaa ja sen jälkeen suihkuun.

Klo 20:00 Lukumaraton päättyy. Luin Molemmin jaloin loppuun ja saldoksi tuli 471 sivua. Ei ihan niin paljon sivuja kuin edellisellä maratonilla, mutta silloin luinkin vain yhden romaanin ja kolme sarjakuva-albumia sekä kuvakirjan. Olen tyytyväinen suoritukseeni. Nyt voikin miettiä lukulistaa kesän viimeiselle maratonille, joka on 19.8.

Maratonilla luin siis 471 sivua:

  • Julien Neel: Mimu - Päiväkirjaelämää (sarjakuva) - 48 sivua
  • Anne Leinonen: Kirjanoita - 226 sivua
  • Anu Holopainen: Molemmin jaloin - 197 sivua

13 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos! ♥ Kivaa, kun näitä maratoneja on tänä kesänä niin monta, saa hyvin kirjapinoja matalammaksi. :)

      Poista
  2. Tsemppiä! Tykkäsin Mimusta kovasti, kun se tuli tv-sarjana vuosia sitten. Sarjakuvatkin olen lukenut ja tykännyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä kuulin Mimusta vasta ihan vähän aikaa sitten, kun luin viime kuun maratonilla Nanna-sarjiksen ja googlailin myöhemmin mitä muualla oli sanottu siitä ja törmäsin sarjiskoosteeseen, jossa oli myös Mimu. Oli silloin pakko laittaa heti varaukseen, kun vaikutti kiinnostavalta.

      Poista
  3. Lukuintoa! Sain juuri oman urakkani päätökseen, nyt on kiva käydä tutkailemassa muiden tunnelmia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ♥ Tuo onkin hyvä taktiikka. :)

      Poista
  4. Mukavaa maratonia! :)

    VastaaPoista
  5. Lukuiloa uuteen päivään! Unen jälkeen jaksaa taas :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tänään en varmaan saa luettua paljoa kun mies lähtee huomenna viikoksi reissuun, työmatka Saksaan.

      Poista
  6. Valvoitko sinä miltei koko yön? Hui. Itse en nykyään jaksa valvoa kovinkaan myöhään. Minustakaan Kirjanoita ei ollut loppujen lopuksi kovinkaan kummoinen. Mukavaa maratonin jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En sentään. :D Meillä on miehen työn takia vähän erilainen vuorokausirytmi. Menin siis itselleni normaaliin aikaan nukkumaan.

      Poista
  7. Mimu on varsin mainio sarjis, mutta siitä kolmannesta suomennoksesta on jo hetki aikaa, onko senkin julkaisu sitten päätetty lopettaa...

    VastaaPoista