keskiviikko 23. toukokuuta 2018

Dekkariviikko kirjablogeissa (11.-17.6.2018)

  
Perinteinen dekkariviikko on jälleen tulossa kesäkuussa. Kirjabloggaajat ovat ottaneet aikaisempina vuosina osaa tempaukseen lukemalla ja postaamalla dekkareista viikon aikana. Niin myös tälläkin kertaa. Kommentoi osallistumisestasi tähän postaukseen, niin listaan mukana olevat blogit. Yllä olevaa kuvaa saa käyttää teemaviikon julkaisuissa. Tervetuloa mukaan! 
  
Mukana olevat blogit:

Anders Vacklin & Aki Parhamaa: Beta (Sensored Reality #1)

"Tuntuu kuin purjehtisi painajaisessa. Dystopiasa.
Tämä on uponnut kaupunki."
  
  
Arvostelukappale. Artikkelini on julkaistu Risingshadow-sivustolla 15.4.2018.
   
Lukuhaasteissa: YA-lukuhaaste: Kirjassa on hahmo eri kulttuurista kuin sinä
    
Ander Vacklinin ja Ja Aki Parhamaan kirjoittama Beta aloittaa uuden Sensored Reality -trilogian. On vuosi 2117 ja merenpinnan nousun takia maailma on muuttunut hyvin erinäköiseksi kuin se on tällä hetkellä. Ensimmäisessä osassa tavataan 16-vuotias Bug, oikealta nimeltään Minako Takeda. Hänen japanilainen isänsä on kuollut vähän aikaa sitten ja tyttö on kirjan alussa juuri muuttanut suomalaisen äitinsä kanssa Helsingin kaupunkisaareen.
  
Minua paleltaa. En olisi ikinä uskonut, että missään tällä lämpöhalvauksessa kituvalla planeetalla voisi olla syksyisinkin näin kylmää, ja talvikin on vasta tulossa. (s. 147)
  
Jo kirjan ulkoasu antaa vihjeen, millainen maailma teoksen sivuilta on löydettävissä. Teoksen takakansi nimittäin muistuttaa suuresti pelipakkausta. Dystooppinen teos vertautuu teemoiltaan sekä Ernest Clinen Ready Player Oneen että Piia Leinon Taivaaseen, joissa on yhdistävänä tekijänä pelaajan kehoon mukautuva aistimuksia välittävä pelipuku ja virtuaalimaailma sekä ilmastonmuutoksesta johtuvia pakolaisia ja slummikyliä. Betan maailmassa ilmastonmuutokseen on kuitenkin puututtu. Vaikka vedenpinta onkin korkealla ja Pohjois-Euroopan talvet ankaria Golf-virran pysähtymisen takia, on ilmakehässä happea enemmän kuin vuosisatoihin. Teoksen maailmassa käytetään vihreää teknologiaa, kulkuvälineitä, jotka pakokaasun sijaan muodostavatkin happea, mikä on johtanut muun muassa suurikokoisiin sudenkorentoihin ja ihmisten lisääntyneeseen aktiivisuuteen. 
  
"Hei", ääni sanoo. "Minä olen älyseinän mukana tuleva tekoälypohjainen avustajasi. Haluaisitko nimetä minut?" -- Äiti ehdottaa nimeksi Ada Lovelacea -- "Tällä nimellä juhlistamme tekniikan alan anaisia ja heidän osuuttaan tieteessä, tekniikassa ja matematiikassa." (s. 113-114)
  
Bug aloittaa uudessa koulussa ja tutustuu luokallaan oleviin Alvariin, Cosmoon ja Jadeen, joista viimeinen muistuttaa käyttäytymisensä puolesta hieman kaimaansa K.K. Alongin Kevätuhrit-sarjassa. Koulu ei kuitenkaan nuorta päähenkilöä kiinnosta, vaan hän uppoutuu mieluummin videopelien maailmoihin. Hänen äitinsä johtaa isoa pelifirmaa, missä kehitellään pelaamisen historian mullistavia uuden sukupolven konsoleita ja jotain, mistä Bug tietää vain nimen Next Level. Kun Bug päätyy puettavan konsolin Sensored Realityn betatestaajaksi, hänen maailmansa muodostuu siitä lähtien virtuaalisesta vuoden 1559 Japanista samuraineen ja ninjoineen. Peli saa Bugin kiinnostumaan isänpuoleisen kotimaansa historiasta ja koulun japanilaisen historian kurssille kirjoitteva esseekin syntyy kuin itsestään sen jälkeen. 
  
Koulumaailmassa ajatellaan, että videopelit katkaisevat yhteyden oikeaan maailmaan. Minulle pelit taas ovat tapa olla yhteydessä maailmaan ja oppia siitä. Ne tarjoavat toisia näkökulmia, toisia elämiä, historiaa, vaihtoehtoisia todellisuuksia. (s. 31)
  
Tekijänoikeussivulla todetaan, että useimmat teoksessa mainittujen pelien nimet ovat kirjoittajien mielikuvituksen tuotetta. Harmillisesti suuri osa niistä tuntuu kuin satunnaisgeneraattorin luomilta viime vuosien suosituimpien pelien nimistä. Teknologia puolestaan tuntuu hyvin uskottavalta läpinäkyvine kännyköineen, sosiaalisen median sovelluksineen, cutscene-elokuvineen, älytapetteineen, tekoälyineen ja lisätyn todellisuuden silmäilmplantteineen. Tapahtumien sijoittaminen sata vuotta tulevaisuuteen on myös hyvä ratkaisu näiden edistysaskeleiden mahdollistamiseksi. Kiinnostavasti ihmiskunta on levinnyt Maan lisäksi levinnyt vilja-aittana toimivaan Merkuriukseen, kasvihuoneilmiöstään kesytettyyn Venukseen sekä Marsiin, jonka pinnalla käynnissä olevat rakennusprojektit ovat salattuja. 
  
Onneksi tuollaiset hahmot alkoivat kadota videopeleistä 2050-luvun tienoilla, kun tasa-arvoisemmin ajattelevien pelisuunnittelijoiden pelit pääsivät viimein kauppojen hyllyille. Pelien naiset eivät olleet vain teini-ikäisille pojille luotuja käsittämättömiä seksiobjekteja, isorintaisia naisia -- 2050-luvun tienoillapelien naisista tuli viimein todellisia. älykkäitä, osaavia, rohkeita ja nokkelia, sellaisia kuin naiset olivat olleet koko ihmiskunnan historian ajan. (s. 32-33)
      
 
Kirjailijat eivät kaada kaikkea informaatiota kerralla lukijan niskaan, vaan sitä annostellaan sopivan kokoisina palasina pitkin teosta, olipa kyseessä sitten maantieteelliset, yhteiskunnalliset tai tekniset muutokset tai sodat. Kirjailijakaksikolla on sana hallussa muutamaa erikoisempaa kielikuvaa lukuunottamatta - huomaa hyvin, että molemmilla miehillä on taustallaan pitkä ura käsikirjoittajina. Etenkin Bugin kielenkäyttö tuntuu ikään ja aikaan sopivalta, hän esimerkiksi iskee silmää “kuin mikäkin keltatautinen emoji”. Vetävästi kirjoitettu teos kiihdyttää tahtiaan loppua kohden, minkä vuoksi teosta on vaikea laskea käsistään.
  
Vastustajani ovat ehkä käyttäneet minua nappulana heidän isommassa pelissään, mutta oheistuotteena he ovat muokanneet minusta vaarallisen vastustajan. (s. 311)
  
Kuten Ready Player Onen Wadella, on Bugillakin tehtävä suoritettavanaan virtuaalimaailmassa, mikä vaatii ihmishenkiä ennen kuin voittaja ratkeaa. Onkin mielenkiintoista nähdä, kuinka jatko-osissa sukelletaan mysteereihin, joihin Bug törmää. Toinen osa, Glitch, on ilmoitettu julkaistavaksi keväällä 2019. Beta on kansainvälisen tason young adult-romaani ja sen käännösoikeudet omistavan Elina Ahlbäck Literary Agencyn lienee helppoa markkinoida teos myös Suomen ulkopuolelle. 

  
Arvosana:

     
Takakannesta:
ARKITODELLISUUDEN RAJOJA RIKKOVA SCIFI-DYSTOPIA
  
Oletko koskaan lentänyt lohikäärmeen selässä, pomppinut parkouria katolta toiselle tai iskenyt nyrkin samuraihaarniskan läpi?
  
Tervetuloa vuoteen 2117. Ilmastonmuutos ja merenpinnan kohoaminen ovat todellisuutta. Mereen vajonneesta Helsingistä, Pohjolan Venetsiasta, on tullut peliteollisuuden mekka ja videopelaamisesta elämäntapa.
  
Kun 16-vuotiaan Bugin isä yllättäen menehtyy, hän joutuu muuttamaan Meri-Tokiosta äitinsä vanhaan kotikaupunkiin Helsingin kaupunkisaareen. Kapinallinen ja itsepäinen tyttö viettäisi päivät mieluummin pelikonsolillaan kuin uudessa koulussa, jossa kaikki menee pieleen ensi hetkestä alkaen. Bugin elämä muuttuu, kun animoitu videopeli-lohikäärme kutsuu hänet betatestaajaksi keskiajan Japaniin sijoittuvaan ninjapeliin.
  
315 sivua, Tammi 2017

tiistai 22. toukokuuta 2018

Anne Leinonen: Noitakirja

"Ei sitä joka päivä päässyt tutkimaan rinnakkaismaailmaa."
   
   
Arvostelukappale. Artikkelini on julkaistu Risingshadow-sivustolla 15.4.2018.
  
Anne Leinosen Noitakirja on jälkimmäinen puolikas kirjaparista, jonka ensimmäinen osa Kirjanoita ilmestyi vuosi sitten. Teos jatkaa tarinaa suoraan siitä, mihin se ensimmäisen kirjan lopussa jäi: Auran tätinä esiintynyt noita Selma on kaapannut aineettomaksi muuttuvan poikansa Pyryn mukanaan Helsinkiin. Aura ei pysty seuraamaan kaksikkoa, koska noita on sulkenut kaikki todellisuusaukot Helbyn ja Helsingin todellisuuksien välillä. Auran on kuitenkin löydettävä polku maailmasta toiseen, sillä tytön tehtäväksi tulee pelastaa paitsi rakastamansa poika, myös koko Helby. 
    
Meidän omat ajatuksemme rakentavat tätä maailmaa. (s. 37)
    
Reitti löytyy Nuuksion aarniometsästä, joka on Helbyn puolella joutunut kirjataikuuden kohteeksi ja muuttunut Robert Holdstockin Alkumetsän vaikutuksesta vaaralliseksi. Leinonen on lainannut sanamagiaan katkelmia monista muistakin teoksista aina William Shakespearen Myrskystä Aino Kallaksen Suden morsiameen ja Emmi Itärannan Teemestarin kirjaan. Kotimainen kirjallisuus on läsnä vahvasti, sillä tekstin sekaan on pudoteltu lainausten lisäksi myös yksittäisiä sanoja, jotka liitetään tiettyihin kirjailijoihin, esim. Pahanukke viittaa Magdalena Haihin ja mifongit J. S. Meresmaahan
  
Peilistä häntä tuijotti totinen nuori nainen. Polkkatukka oli takussa. Toinen suupieli osoitti ylöspäin: ikuisesti virneessä, kuten se oli ollut Auran lapsuudesta saakka, mutta hymy ei noussut silmiin saakka. (s. 61)
  
Siinä missä Kirjanoidan lukeminen on palkitsevaa uuteen miljööseen tutustumisessa, ei Noitakirja tarjoa yhtä vahvaa maailman tai hahmojen välisten suhteiden kuvaamista. Aura yrittää luottaa ystäväänsä Silkeen senkin jälkeen, kun paljastui, että Miron lumous saattoi heidät alunperin yhteen. Aura toistelee jokaisessa käänteessä, kuinka hän uskoo, että ystävyys on aitoa, vaikka se syntyikin poikkeuksellisissa olosuhteissa. 
    
- Voitko syödä minun puolestani?
- Sinulle kuuluva varavatsa unohtui kotiin.
(s. 57)
  
Teos olisi kaivannut lisää kustannustoimittamista, mitä ilman moni kirja nykyään valitettavasti jää. Teksti on välillä hyvin tökkivää ja tarpeettoman toistelevaa. Uskottavuuden taso vaihtelee, eikä tarina pääse soljumaan, mikä johtaa siihen ettei kirjan koko potentiaalia ole hyödynnetty. Lukija saattaa ihmetellä vaikkapa sitä, kuinka “Tuoksut kantautuivat Auran silmiin voimakkaina”. Harmillisesti tekstiin on jäänyt paitsi muutamia kirjoitusvirheitä, osa lainausten sivunumeroista ei pidä paikkaansa, minkä lisäksi Ray Bradburyn klassikko Fahrenheit 451 on kirjoitettu sekä tekstissä että viittausluettelossa virheellisesti 491:ksi. 
  
Kaiken yllä oli autioitumisen ja vaaran tuntu. taivaalla pilvien takana oli oranssi hehku. (s. 163)
  
Monet sanavalinnat ovat erikoisia, vanhahtavia tai nuorten suuhun sopimattomia. Esimerkiksi, Silke “riputtelee” silmäluomiaan ja kun Aura kiroilee, hänet on kirjoitettu sanomaan “hemminki soikoon”, eikä se tunnu sopivalta edes rinnakkaistodellisuudesta tulevalle 17-vuotiaalle, jonka ajankuva on meidän maailmaamme vastaava. Helsingissä Aura näkee joukon paikallisia, jotka ovat juoneet liikaa “ilojuomaa”, mikä tuntuu Auran ikäiselle melko erikoiselle kiertoilmaisulle alkoholista puhuttaessa. Nuortenkirjassa voi rohkeasti käyttää oikeitakin kirosanoja tai viitata humaltuneisiin aikuisiin, sillä lukijakunta on kyllä kuullut sanastoa jo oikeassa elämässä. 
  
Tämä oli Auran tarina, sellainen todellisuus, jollaiseksi hän halusi maailman palauttaa. (s. 217)
  
Kuten fantasialle on varsin tyypillistä, myös Noitakirja päättyy eeppiseen lopputaisteluun. Leinonen tarjoaa itse asiassa kaksi taistelua, yhden Menetettyjen unelmien talolla ja toisen Helbyn herruudesta. Aura saa lopussa kaikkien himoitseman Noitakirjan käsiinsä ja pystyy muokkaamaan Helbyn todellisuutta. Onkin varsin kiehtova ja ennalta-arvaamaton ratkaisu, ettei tyttö luo maailmasta sellaista paikkaa, jossa pystyy elämään yhdessä rakastamiensa ihmisten kanssa, vaan eristää itsensä toiseen todellisuuteen. Tämä jättää potentiaalisen aukon jatko-osille.
  
Arvosana:
  
Takakannesta:
Jokainen kirja kantaa sisällään taikuuden kipinän.
  
Aura on löytänyt kirjojen taikuuden, ja se on mullistanut hänen maailmansa: väkevä noituus tuo mukanaan ison vastuun.
  
Mahtava noita Selma on siepannut Pyryn mukaansa Helbystä Helsinkiin. Auran on seurattava heitä kulkemalla halki Nuuksion epävakaan erämaan, missä oma mielikuvitus on pahin vihollinen.
  
Helsingissä löytyy liittolaisia yllättäviltä tahoilta, mutta koska kaupunki on täynnä kirjoja, himoitun loitsukirjan, Noitakirjan, löytäminen tuntuu mahdottomalta tehtävältä. Ja samaan aikaan Helby on vaarassa tuhoutua...
  
Loitsu kerrallaan Auran voima kasvaa, mutta voiko taika peitota kaikki?
  
Atorox-palkittu Anne Leinonen on kirjoittanut urbaanin fantasiateosparin. Noitakirja päättää tarinan, jonka Kirjanoita aloitti.
    
223 sivua, WSOY 2017
    
Muita lukukokemuksia: Kirsin kirjanurkka

maanantai 21. toukokuuta 2018

Cecelia Ahern: Viallinen

"Miksen minä ole ajatellut näitä asioita koskaan ennen?"
  
   
Arvostelukappale. Artikkelini on julkaistu Risingshadow-sivustolla 15.4.2018.
   
Lukuhaasteissa: YA-lukuhaaste: Oma suosikkigenre, Prinsessoja ja astronautteja -kukuhaaste ♀ Naisen kirjoittama scifi-/fantasiakirja, Spefi-lukuhaaste: 15. Spefikirja, jonka pääosassa on nainen, Seinäjoen kirjaston lukuhaaste: 57. Lue kirja, joka on suunnattu nuorille / nuorille aikuisille
  
Viallinen on chick lit -teoksillaan maailman maineeseen nousseen Cecelia Ahernin ensimmäinen virallisesti young adult -genreen luokiteltu romaani. Ahernin tuotannosta on kuitenkin aiemminkin suomennettu teos, jonka voisi hyvin laskea nuortenkirjaksi. 2010 ilmestynyt Mitä huominen tuo tullessaan, kertoi 16-vuotiaasta Tamarasta, joka saa käsiinsä tulevaisuuden paljastavan kirjan. Dystopia-sarjan aloittavan Viallisen päähenkilönä tavataan 17-vuotias Celestine North. 
  
Olen aina ajatellut viallisten olevan meitä vähäpätöisempiä, enkä voi uskoa, että olen myöntänyt sen itselleni. (s. 61)
  
Viallisen maailmassa on käytössä eri pelisäännöt kuin tuntemassamme todellisuudessa. Celestine on yhteiskunnan määritelmän mukaan täydellinen. Hän saa hyviä arvosanoja koulussa, hän noudattaa lakeja ja välttelee viallisia kuin heillä olisi tarttuva tauti. Kun eräänä päivänä koulumatkalla bussiin nousee vanha mies, jolla on viallisen hihanauha, toimii Celestinen moraalinen kompassi yhteiskunnan sääntöjä vastaan. 
    
Bussissa on kaksi istuinta viallisille, sillä sääntöjen mukaan viallisia ei saa olla vierekkäin kolmea tai useampaa kerrallaan. tarkoitus on estää mellakoita, joita puhkesi alkuaikoina, kun viallisten rangaistukset otettiin käyttöön. (s. 53)
  
Vanhus saa pahan yskänkohtauksen ja Celestine pelkää hänen kuolevan. Kun kukaan ei halua auttaa miestä, tyttö nousee paikaltaan ja tekee jotain mahdotonta. Viallisia ei saa avustaa, mutta tilanne on Celestinestä sellainen, ettei tuota sääntöä tulisi noudattaa aivan niin kirjaimellisesti, onhan kyseessä ihmisen henki. Yllätyksekseen tyttö joutuukin itse Killan tuomioistuimen eteen, missä punnitaan, onko hän tekonsa takia viallinen vai rikollinen.
  
Tämä on täysin epäloogista. Eikö meillä ole lainkaan myötätuntoa tätä ihmistä kohtaan. Emmekö me aio auttaa häntä, viis siitä, onko hän viallinen tai ei? (s. 66)
  
Viallisten kohtelu muistuttaa suuresti tummaihoisten tai juutalaisten kokemaa syrjintää hihanauhoineen ja kokoontumiskieltoineen; heitä pidetään toisen luokan kansalaisina. Viallisuutta ei voi piilottaa, sillä jokainen tuomittu saa polttomerkinnän yhteen viidestä mahdollisesta kohdasta keholla, riippuen rikkeen laadusta. Lisäksi viallisten tulee noudattaa niukkaa ruokavaliota ja elämää, josta kaikki ylellisyys on karsittu pois. 
   
"Jos minä olisin niin suuri sankari, se vanha mies olisi nyt elossa. Kukaan ei tunnu välittävän siitä tosiasiasta, että tässä kuoli ihminen. Hän kuoli, koska koko bussilastillinen ihmisiä kieltäytyi auttamasta häntä. Pidänkö minä itseäni sankarina? En. Minä epäonnistuin." (s. 218-219)
  
Celestine kasvaa teoksen aikana paljon. Alussa hän on hieman sietämätön sanakirjamäärittelyineen ja siskolleen ilkeilyn takia, mutta kohtelu, jota hän kirjan edetessä joutuu kokemaan saa hänet näkemään itsensä ja yhteiskunnan uudessa valossa. Celestine tunnetaan kaikkialla mediamyllytyksen myötä. Hänen oikeudenkäyntinsä jakaa ihmiset kahteen leiriin, joista toiset pitävät häntä sankarina, toiset roistona. Nuoresta päähenkilöstä tulee Katnissin tavoin pelinappula kahden vastakkaisen puolen valtataistelussa. 
  
Jos minä olen se, joka he sanovat minun olevan, niin kumpaa puolta minun pitäisi uskoa? Minusta tuntuu, että kummallakaan puolella ei tunneta minua alkuunkaan. (s. 120)
  
Kirjan maailma on pelottavan uskottava. Ei tarvitse mennä kauaksi historiassa, kun viallisten kohtelua vastaavaa tapahtui todellisessakin maailmassa. Lisäksi viime aikoina voimistunut äärioikeistolainen liikehdintä saa toivomaan, ettei teoksen kaltainen yhteiskuntajärjestelmä tule koskaan toteutumaan. Vaikka teos on paikoin ennalta-arvattava, poikkeuksellisesti odotusten mukaisesti menevät juonenkäänteet eivät kliseisyydestään huolimatta turhauta vaan ne tukevat lukijan toiveita.
    
"Kerro tänään oikeudessa totuus, Celestine. Ja jos sinulle sanotaan, että olet viallinen, niin kanna sitten polttomerkkiä kunniamerkin tavoin. -- Sinulla on mahdollisuus saa aikaan muutos. -- Sinä toimit vaistosi varassa, sen mukaan mikä tuntui oikealta, ja olet innoittanut ihimisiä." (s. 123)
  
Viallinen vertautuu nuortendystopian isoihin nimiin Nälkäpeliin ja Outolintuun höystettynä Harper Leen klassikolla Kuin surmaisi satakielen, mutta siinä on nyansseja jotka tuovat mieleen niin Angie Thomasin teoksen Viha jonka kylvät kuin The Orville tv-sarjan jakson “Majority Rule”, jossa esitetty yhteiskunta on täydellinen demokratia ja kaikesta äänestetään sosiaalisen median kanavissa - myös siitä, onko joku ihminen syyllistynyt rikokseen vai ei. 
  
Se johtuu polttomerkeistä, ja tiedän sen. Ne tekevät minusta tavallaan vähemmän ihmisen muihin verrattuna. (s. 358)
  
Ensimmäinen osa päättyy todella koukuttavaan cliffhangeriin. Onneksi sarja saa jatkoa jo heinäkuussa, kun toisen osan käännös Täydellinen ilmestyy.
    
      
Arvosana:

    
Takakannesta: 

"Minä en voi olla viallinen.
Minähän olen täydelinen."
   
Seitsemäntoistavuotiaan Celestine Northin elämä on kaikin puolin täydellistä. Hän on suosittu koulussa, hän on esimerkillinen tytär, ja hänen poikaystävänsä on arvostetun perheen poika, joka saa sydämen läpättämään.
   
Mutta sitten Celestine rikkoo sääntöä, jota ei missään nimessä saa rikkoa, ja sillä on mullistavat seuraukset. Häntä uhkaa tuomio - ja leima, joka sulkee hänet yhteisön ulkopuolelle. 
    
Rohkaiseva YA-fantasia Viallinen sijoittuu maailmaan, jossa palkitaan täydellisyydestä ja rangaistaan virheistä. Siellä Celestine uskaltaa ottaa kantaa siitäkin huolimatta, että hyvällä teolla on kova hinta.
   
Koukuttaa välittömästi, nopeatempoinen... Napakymppi.” – Heat
     
Suomentanut: Terhi Leskinen, 426 sivua, Gummerus 2018
    
Alkuperäinen nimi: Flawed (2016)
     
Teoksesta muualla sanottua: Tylypahkan kirjastoUnelmien aikaKirjapöllön huhuiluja
   
Samankaltaista luettavaa: Scott Westerfeld: Uglies, Katharine McGee: Tuhat kerrosta - Pudotus, Neal Shusterman: Unwind, Lois Lowry: The Giver

lauantai 19. toukokuuta 2018

Lukupiirissä | Robert C. O'Brien: Hiirirouva ja ruusupensaan viisaat

"Opettaessaan meidät lukemaan
he olivat opettaneet meille kuinka pääsisimme pakoon."
  
   
  
Huhtikuun lukupiirikirja
  
Kuulin Robert C. O'Brienin klassikkoteoksesta Hiirirouva ja ruusupensaan viisaat ensimmäisen kerran, kun eräs lukupiirini vakiokävijöistä ehdotti sitä kevään kirjojen äänestyksessä. Kun tutkin kirjan taustoja, sain tietää, että leffa NIMH – rouva Brisby ja hänen salainen maailmansa (1982) perustuu tähän kirjaan. Olen nähnyt tuon piirroselokuvan useita vuosia sitten ja mielikuvani siitä on hieman ahdistava ja psykedeelinen, eli se menee samaan kategoriaan kuin Ruohometsän kansan (1978) elokuvaversio ja animoitu Taru sormusten herrasta (1978).
   
Rouva Frisby, metsähiiriperheen pää, asui maanalaisessa asunnossa Fitzgibbon -nimisen maanviljelijän vihannestarhassa. Se oli talviasunto, jollaisiin metsähiiret muuttavat silloin kun metsissä ja laidunmailla alkaa olla niukasti ruokaa ja eläminen käy vaikeaksi. Papu-, peruna-, herne- ja parsapenkkien pehmeään multaan jää hiirille runsaasti ruokaa senkin jälkeen, kun ihmiset ovat korjanneet satonsa. (s. 5)
  
Rouva Frisby, jonka etunimeä ei koskaan kerrota, on leski. Hänen miehensä Jonathan on kuollut edellisenä kesänä. Rouvalla on neljä lasta, Teresa, Martin, Cynthia ja Timothy. Kun Timothy sairastuu vakavasti, rouva Frisby lähtee hakemaan lääkettä viisaalta valkoiselta hiireltä, herra Agesilta. Tästä käynnistyy tapahtumien ketju. 

Kevät on tulossa ja perheen pitää muuttaa puronrannan kesäasuntoonsa, mutta Timothy on vielä liian heikko. Palatessaan herra Agesin luota rouva pelastaa variksen nimeltään Jeremy kiipelistä ja tämä tarjoaa vastapalvelusta, jos rouva joskus tarvitsee sellaista. Pian metsähiiriperheelle tuleekin tarpeeseen lentävä kuljetuspalvelu - metsässä nimittäin asuu viisas pöllö, jolta on mentävä kysymään apua. Pöllö puolestaan ohjaa rouva Frisbyn maanviljelijän pihapiirissä kasvavan ruusupensaan alla asuvien rottien luo. 

"-- iso pyökki, joka on koko metsän suurin puu. -- kolossa asuu pöllö, joka on koko metsän -- vanhin eläin.
Kun emme tiedä mitä pitäisi tehdä, me kysymme häneltä."
--
--
suunnattoman iso puu. Se oli luurankomainen, lehdetön ja osittain kuollut. 
(s. 39 ja 44)
  
Kun rotat kuulevat, kenen vaimo rouva Frisby on, hänet päästetään sisään yhdyskuntaan, joka poikkeaan paljon normaalista rotanpesästä. Käytävillä on matot ja sähkövalot. Rotat eivät nimittäin ole mitään tavallisia jyrsijöitä, vaan koeläinlaboratoriosta (tai niin kuin kirjassa sanotaan "labbasta") karanneita, erilaisia älykkyyttä lisääviä ruiskeita saaneita erikoisrottia. Rottahan on jo valmiiksikin hyvin fiksu eläin, ja voin vain kuvitella millaisia kykyjä kokeet ovatkaan rotille antaneet. Rottien on siirrettävä rouva Frisbyn talo, jotta Timothy saa rauhassa parantua pidemmälle kesää, ennen kuin perhe voi muuttaa.
  
-- emme ole enää rottia. Me olemme tohtori Schultzin tekoa. Jotain uutta. -- luultavasti olemme yhtä älykkäitä kuin hän - kenties jopa älykkäämpiäkin. (s. 123)
  
Rottien johtaja Nicodemus kertoo heidän pakomatkastaan varsin yksityiskohtaisesti ja se muodostaakin suuren osuuden teoksesta. Tuntuu kuin tarinassa olisi kaksi eri osuutta, alussa rouva Frisby etsii apua pojalleen ja sen jälkeen puhutaan vain rottien ja Jonathanin historiasta. Rotat nimittäin auttoivat myös älykkyysruiskeita saaneet hiiret ulos naapurihäkistä yhteiselle pakomatkalle. Vaikka teoksesta ei sisällön juurikaan pysty tekemään tarkkaa ajoitusta, ovat teemat erittäin 70-lukulaisia ja filosofisesti pohdiskelevia. Luokittelisinkin tämän ekokritiittiseksi teokseksi. Ajatuksia herättelevä tarina.

"Meidän oli tavallaan opeteltava uudestaan tulemaan toimeen, sillä vaikka maailma laboratorion ulkopuolella olikin samanlainen kuin ennen, me itse olimme erilaisia." (s, 129)

Sarjaan kuuluu kaksi suomentamatonta osaa Rasco and the Rats of NIMH (1986) ja R-T, Margaret and the Rats of NIMH (1990), joiden kirjoittaja on vuonna 1973 kuolleen O'Brienin tytär,  Jane Leslie Conly. 
  
Arvosana:
           
Takakannesta:
Tämä kansainvälisiä palkintoja saanut maineikas saturomaani kertoo huippuälykkäistä koerotista, jotka karkaavat ja perustavat sähköistetyn, nykyaikaisilla mukavuuksilla varustetun yhdyskunnan ruusupensaan alle. Naapuristossa asuu hiirirouva Frisby lapsilaumansa kanssa. Apua tarvitessaan hän turvautuu ruusupensaan viisaisiin, ja samalla paljastuu se merkillinen, jännittävä tapahtumien kulku, joka kytkee hänen miesvainajansa näihin ainutlaatuisiin, inhimillisen tiedon ja taidon omaaviin rottiin.
  
Suomentanut: Mikko Kilpi, 212 sivua, WSOY 1977
 
Alkuperäinen nimiMrs. Frisby and the Rats of NIMH (1971)
    
Muita lukukokemuksia: Kani kirjalla
  
Samankaltaista luettavaa: Richard Adams: Ruohometsän kansa, Colin Dann: Kaukametsän pakolaiset, Terry Pratchett: Mahtava Morris ja sivistyneet siimahännät